Novelli Cosmos Penissä

Kosmoskynä on taas ilmestynyt, ja tällä kertaa englanninkielisenä. Minäkin olen päässyt lehden sivuille, mukana on aikaisemmin julkaisematon tarina Touched by the Woods (Metsän koskettamat). Kirjoitin novellin viime vuoden Nova-kirjoituskilpailuun jossa se selvisikin jatkoon esikarsinnasta, mutta ei sijoittunut kärkikymmenikköön. Olen tyytyväinen että novelli löysi paikkansa Cosmos Penissä, sillä pidän tarinasta itse.

Touched by the Woods käsittelee sellaisia asioita joita olen viime vuosina pohtinut paljonkin. Vanhemmuus ja oma äitiys mietityttävät, kummastuttavat ja pelottavat. Kun oikein ajattelen asiaa niin suuri osa kirjoittamistani novelleista käsittelee jollakin tavalla vanhemmuutta ja siihen liityviä pelkoja, lapsen menetystä, riittämättömyyttä, oman itsen kadottamista.

Olen saanut viime vuosina puristaa itsestäni jokaisen sanan väkisin. Kirjoittamiselle ei ole ollut aikaa eikä energiaa vaikka päässä kuhisee monen moista juttua. Siksi onkin ihan merkillistä ajatella että Touched by the Woods on jo kymmenes tarina joka minulta julkaistaan, näistä kymmenestä kolme on kirjoitettu yhdessä Eeron kanssa. Kymmenen julkaistua novellia on sentään aika paljon tekstiä, melkein kokoelman verran. Touched by the Woods on myös kolmas novelli joka on tänä vuonna käännetty englanniksi. Voin olla tyytyväinen siinäkin suhteessa että noin kolmasosa koko tuotannostani on jo lähtenyt maailmalle.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Jättiläiset Lauhanvuorella.

Lauhanvuoren kansallispuisto näkötorneineen on perheelleni tuttu paikka. Erityisen kiehtovia ovat kivijadat eli pirunpellot. Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa vuodelta 1907 kerrotaan kivijadoista myös seuraavaa jättiläistarinaa, joka oli minulle ennestään tuntematon:

"Lauhanmaa on hietakangas Kauhajoen ja Isojoen välillä ja tiettävästi Eteläpohjanmaan korkein kohta, yhtä tunnettu geologisessa kirjallisuudessa kuin paikkakunnan tarinoissa. Kankaan loivat rinteet kohoavat joka suunnalta 10 m-mittaisissa asteissa lainehtien noin 210 m. korkuiseksi ylängöksi. Geologit laineissa näkevät selviä jälkiä muinaisen jäämeren – n.s. Yoldiameren – aallokoista. Mutta kansakin on huomannut nuo jäljet ja sanoo että meri on ennen ulottunut Lauhanmaalle asti. 

Kuva:Anu Korpinen

Silloin, kerrotaan, oli jättiläisillä kaupunki Lauhanmaalla ja sen raunioita ovat Lauhanmaan kivijadat. Kivettömällä kankaalla kasvaa harvallaista mäntymetsää. Tuossa metsässä astellen kohtaamme äkkiarvaamatta mahtavan kivijadan, joka suorana halkasee metsän luoteesta kaakkohon. Se on parikin km pitkä, lähes 50 syltä leveä, mutta keskeltä vaan syltää korkea. Pohjaa ei näy mistään. Kivet ovat paljasta hienoa, valkoista myllykiveä, kaikki melkein samankokoisia, noin kahden miehen nostannaisia. Tuollaisia jatoja on metsässä ainakin neljä ja melkein kauhistuksella kulkija niitä silmäilee: ne näyttävät todellakin kuin olisivat vuosituhansien kuluessa raunioiksi rauenneita mahtavia marmorimuureja! Vasta vähitellen katselija palaa järkeensä ja ymmärtää että jadat eivät voi olla ihmisten tekoa.

Lauhanmaalla kuuli K. A. Castrén kerrottavan, olivat jättiläiset puolustaneet itseänsä kristityitä vastaan, kunnes kuulivat kirkonkellon helähtävän. Silloin pakenivat, eikä heidän jatojen alle kätkettyä kultaansa enää vartioitse muu kuin – käärme.

Myllykiviksi kelpaavia suurempia kivimöhkäleitä on kaivettu jatojen vieriltä.

Lauhanmaan merkillisyyksiä on vielä pieni Pitalijärvi pitalikaloineen, joista harvoin muualla kuulee puhuttavan."

Mikähän tämä mystinen "käärme" mahtaakaan olla? Piileekö Lauhanvuoren louhikoissa kulta-aarretta vartioivan lohikäärmeen pesä? Asiaan täytyy perehtyä tarkemmin seuraavalla Lauhanvuoren retkellämme.

Pieni katsaus kirjoitusvuoteen ja tulevaisuuteen

Kaiken kiireen keskellä ajattelin hetken tutkailla mitä olen saavuttanut kirjoittamisen saralla tänä vuonna. Vaikka tuntuu siltä etten ole saanut mitään aikaan, on julkaistavien novellien määrä ihan ilahduttava.

Varjoisilta kujilta novelliantologiassa julkaistiin minun ja Eeron yhteisesti kirjoittama novelli Neiti Madiganin lemmikki. Tarina on melko suoraviivainen yliluonnollinen dekkari jossa selvitellään mystisiä kuolemantapauksia. Neiti Madiganin lemmikki on jatkoa Murhamystiikassa julkaistuun novelliin Rieseholtin valot. Meno Groothovenissa muuttuu aina vain villimmäksi, tällä kertaa tapahtumat pyörivät mustan kissan ympärillä. 

Pitkän ja kivuliaan synnytyksen jälkeen maailmaan on putkahtanut myös uusi Aavetaajuus-kirja, kehokauhuantologia Tämä jalka ei ole minun. Kirjoitin novellin Yön labyrintti ensimmäisen version raskaana ollessani. Nyt kun antologia ilmestyy poikani on jo 2 ja puoli vuotias. Novelli on ensimmäinen kirjoittamani scifitarina, ja myönnän että kauhu taisi jäädä kirjoittaessa hiukan jalkoihin, olin sen verran innoissani tieteistarina-puolesta.
Mukana antologiassa on myös Eeron novelli Peter Smithin päiväkirjasta.

Worldcon kolkuttelee jo ovella ja sen lähestyessä esiin putkahtelee kaikenlaisia kansainväliselle yleisölle suunnattuja julkaisuja. STK julkaisee tänä vuonna Kosmoskynän englanninkielisen version Cosmos Pen-lehden, jossa minulta on mukana aikaisemmin julkaisematon fantasianovelli.

Matti Järvisen luotsaama Nysalor-kustannus on pukkaamassa Worldconiin kauhunovelliantologiaa: Boundaries and Other Horros Stories From Finland. Tässä antologiassa julkaistaan käännös aikaisemmin mainitsemastani novellista Rieseholtin valot.
Kirjassa on myös minun suunnittelemani kansi. Kuvan innoittajana on toiminut kokoelman niminovelli, Samuli Antilan Rajat.

Toinen englanninkielinen antologia jossa olen mukana on Osuuskumma Internationalin Never Stop.
Tämän antologian novellit on valinnut Emmi Itäranta. Oma novellini antologiassa on Star in the deep (Tähden hauta), ja se on aikaisemmin julkaistu mm. Spinissä ja Nova 2014-antologiassa. Olen myös vastuussa Never Stopin ulkoasusta.

Toivottavasti nämä hienot antologiat löytävät lukijansa Worldconissa. Itse en ole aikonut tapahtumaan osallistua, mutta olen kuitenkin vankasti hengessä mukana! 

Tänä vuonna pitäisi olla vielä luvassa Nova 2015-antologia, mutta sen tarkempi julkaisuajankohta on vielä mysteeri. Siinä taitavatkin olla kaikki tämän vuoden novellijulkaisuni, loppuvuosi näyttääkin hiljaisemmalta.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Viimeisen puolen vuoden aikana olen tehnyt useamman kirjan kansikuvituksen ja -taiton. Se on ollut hyvää harjoitusta ja olen jopa saanut vähän taskurahaa. Tein kuitenkin sellaisen päätöksen että kun nämä syksyn julkaisut on hoidettu, ryhdyn taas käyttämään aikaani enemmän kirjoittamiseen. Olen lupautunut mukaan yhteen ihan mielenkiintoiseen projektiin jota varten täytyisi kirjoittaa rikosnovelli. Kirjoittamisen lisäksi täytyisi harjoitella hiukan tekstien toimittamista ja palautteen antoa.

Kirjoittajana olen varmaankin siinä mielessä kummallinen että en ole vielä koskaan kirjoittanut systemaattisesti "sitä suurta romaanikässäriä". Olen vain heitellyt novelleja sinne tänne kun sopiva julkaisurako on ilmaantunut. Vieläkään en osaa kutsua itseäni kirjailijaksi. Tiedän että tavallinen lukijakaan minua sellaisena pitää koska en ole julkaissut "oikeaa kirjaa". Tämä on tietysti novellien kannalta hiukan väärin, sillä nekin ovat kirjallisuutta siinä missä romaanitkin.

Olen myös siinä mielessä kummallinen kirjoittaja että en tunne mitään sisäistä pakkoa kirjoittamiseen. Pyörittelen jatkuvasti tarinoita mielessäni, mutta kirjoittamisen käytännön prosessit jäävät usein tekemättä, eli tarinat eivät ehdi paperille asti. Ilman kirjoituskutsuja, antologiaprojekteja ja deadlineja en varmaankaan saisi aikaan yhtään julkaisukelpoista sanaa.

Siksi suunnittelinkin itselleni projektin ja aikataulun ja päämäärän: Aion kirjottaa romaanikäsikirjoituksen. Nyt kun olen toitottanut sitä tarpeeksi paljon joka puolella, minun on helpompi pitää aikomuksestani kiinni.