12 vuotias murhaaja

Sanomia Turusta 9.6.1871

12 vuotias murhaaja.

Viime maanantai illalla tapahtui, että 12 vuotias palvelustyttö Mathilda Maria Kristiansson, kotoisin Marian pitäjästä, käydessään kirkkoherra A Wareliuksen huoneessa, siellä eräälle lapselle tunnusti, samaten kuin äskettäin Lovisa Gustava Munter, tehneensä lapsenmurhan. Tästä tiedon saatuansa kehoitti kirkkoherra Warelius, jonka tykönä sama Mathilda Maria Kristiansson ennen jonkun ajan on asunut, häntä asiasta tekemään tarkan selvon ja tunnusti Mathilda Maria Kristiansson nyt, että hän viime syksynä, ollessaan lapsenpiikana salvuoppilas Gustaf Bergmanin tykönä, kuristamalla oli murhannut Bergmanin yhdeksän viikon vanhan pojan August Arvidin. Sitten oli Mathilda Maria Kristiansson päässyt palvelukseen kaupungin kassörin Fredrik Stenbergin luo ja ehkei lasten hoito täällä oikeastaan ollut hänen toimenansa, niin murhasi hän viime tammikuun 17. päivänä kuristamalla kassöri Stenbergin puolen kolmatta kuukauden vanhan pojan Hjalmar Fredrikin, ollen huoneessa kahdenkesken lapsen kanssa. Tämän tunnustuksen johdosta tehdyssä polisitutkinnossa uudisti Mathilda Maria Kristiansson tämän saman tunnustuksen. Mitkä vaikuttava syyt ollenevat näihin ilkitöihin, siitä ei voitu saada varmaa selkoa. Enimmiten sanoo hän, että se tuli hänen päällensä, että hänen niin piti tekemän ja ”koska hän kerran oli niin tehnyt, niin saattoi hän sen tehdä toisenkin kerran”. Ei myöskään ole hän osoittanut katumusta tehdyistä ilkitöistään, vaan on mieleltään sangen vakaa. Vankeudessa on hän parkunut ja valittanut, että hänen on ikävä. Muodoltaan on kaunis, antamat vastauksensa ovat selvät, niin ettei hänessä mielenvirhettä voi havaita. Asia tulee tutkittavaksi kaupungin raastuvanoikeudessa.

Seuraavassa lehdessä 16.6.1871 kerrotaan tapauksesta lisää seuraavasti:

Matilda Maria Kristiansonin asia oli viime lauantaina raastuvanoikeuden tutkittavana. Asianomaiset kertoivat yleisesti mitä jo ennen on mainittu, ja syytteenalaisen isä, torpparia Maariassa, ei tietänyt kertoa mitään, joka olisi asiaa valaissut. Matilda Maria Kristiansonin kertomuksesta tuli ilmi, että hän, joka sanoi näinä päivinä täyttävänsä kolmetoista vuotta, kaksivuotiaana menetti äitinsä ja että äitipuolensa sittemmin väliin kovasti oli kohdellut häntä, jonka vuoksi kirkkoherra Warelius oli ottanut hänen isommaksi ajaksi huoneeseensa.

Sitten tuli Maria Matilda Kristianson kappalaisen lesken Grönholmin luo, jonka jälkeen hän viime syksynä tuli mainitun Gustav Bergmanin luo. Ollessansa kappalaisen lesken Grönholmin luona, oli tämän pieni lapsi kuollut, vaan Mathilda kielsi kiven kovaan siihen olevansa syypää, sillä, sanoi hän ”siihen aikaan minulla ei vielä ollut sellaisia ajatuksia”. Mitä Bergmanin ja Stenbergin lasten lasten murhaamiseen tulee, ei Matilda tiennyt mitään muuta syytä edestuoda kuin ”ettei hän siihen aikaan pitänyt sitä minään”. Tässä ilmautuu hänellä joku päähän pistänyt ajatus; muuten osoitti hänen lausuntonsa sekä pikaista käsitystä että hyvää ymmäryksen lahjaa.

Asia lykättiin heinäkuun 1. päivään; syytten-alaisen papinkirja piti siksi hankittaman, Bergmanin mainittu lapsi, jos suinkin mahdollista, avattavan sekä kappalaisen leski Grönholm kutsuttaman asiasta kuulusteltavaksi. Matilda Maria Kristiansson oli, niin kuin ennen, vankeudessa pidettävä.

Tämä on tekijän iän takia sangen poikkeuksellinen rikostapaus. Pohdin myös olivatko tunnustukset todella aitoja, vai vain tapa herättää huomiota. Jutussa mainittu Lovisa Gustava Munter oli ollut lehtijuttujen kohteena joitakin kuukausia aikaisemmin. Mathilda Maria Kristianssonin nimen kirjotusasu vaihtelee tekstissä melko paljon, välillä on Mathilda, toisinaan taas Matilda. Olen säilyttänyt nimet sellaisina kuin ne olivat alkuperäisessä fraktuuratekstissä.

Elohopean taikavoimasta

Kotiseutulehdessä julkaistiin noin vuosina 1910 -1912 useampikin juttu elohopean käytöstä kansantaikuudessa. Tämä ensimmäinen leikekirjaani merkitty juttu on mielenkiintoinen siksi, että se kertoo kaksikin keinoa painajaisen (eli ajajaisen) karkottamiseen.

Elohopean taikavoima

Tavallisimpia aineita, mitä suomalainen taikuri tarvitsee, on elohopea, jolle onkin omistettu ihmeellinen voima. Toisin paikoin (Tammelassa) sitä käytetään lääkkeenä, annetaan esim. pistosta sairastavan niellä sitä ja samalla käsketään sen poistamaan tauti. Ehkä yleisimmin on sitä kuitenkin sekä länsi- että itä-Suomessa käytetty estämään painajaista navettaan tulemasta.: navetan kynnykseen kaivetaan reikä, sinne pannaan elohopeata ja reikä suljetaan puutapilla. Silloin ei painajainen tule. Antreassa taasen on erään asuinrakennuksen perustuksista löydetty pieni puinen pullo, jossa oli elohopeata; varmaan se sielläkin oli suojelevana voimana. Monen monta muuta tapausta sen käyttämisestä voisi luetella.

Mutta mistähän syystä on elohopealle tällainen voima omistettu? Tosin on useilla metalleilla jonkinlainen taikamerkitys ja elohopealle sitä olisi voinut erikoisesti sen elokkuus lisätä. Niinikään voisi hyvällä syyllä ajatella, kuten toht. V. J. Mansikka on huomauttanut, että elohopean kaikkea pahaa vastustava ja hävittävä voima olisi johtunut sen hävittävästä vaikutuksesta muihin metalleihin, esim. kultaan. Mutta nämä selitykset eivät kuitenkaan mielestäni oikein riitä. On sitä vastoin vielä eräs seikka, minkä luulisi antaneen elohopeale juuri siinä piilevän salaperäisen merkityksen ja voiman, jota sitten on eri tarkoituksiin alettu käyttää.

Jo vanhalla ajalla oli kreikkalainen lääkäri ja filosofi Empedokles (n. 495 – 435 e. Kr. s.) perustanut opin, että kaikki olemassa oleva on kokoonpantu neljästä elementistä: maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Ihmisessä, eläimessä, kasvissa, kivissä, metalleissa, maassa ja taivaankappaleissa kaikissa oli palanen näitä alkuaineita. Myöhempi filosofi Platon (427 – 347)  hyväksyi myös tämän opin, mutta lisäsi siihen vielä sen, että neljä elementtiä olivat itse ensin muodostuneet yhdestä ja samasta alkuaineesta. 

Alkemistit, jotka metalleja muuttelivat ja sekoittelivat ja tällä tavalla sittemmin koettivat tehdä kultaa, selittivät edellisen opin mukaan, että jos tahtoo muuttaa metallin toiseksi, niin ei tarvitse muuta kuin ottaa siitä vissi määrä jotakin elementtiä pois ja panna sijaan jotain toista, niin on uusi metalli valmis. Vielä helpommin tämä käy päinsä, jos voi metallin johtaa takaisin sen alkuaineeseen, jossa se siis ei enää ole tulta, ei ilmaa, ei vettä eikä maata. Kun aines oli siinä muodossa, niin oli siitä helppo saada mitä metallia tahansa.

Puuttui siis vain tuon alkuaineen löytäminen. Heti kun elohopea tuli tunnetuksi, niin luultiin että siinä oli löydetty alkuaine. Elohopeahan helposti yhtyy toisiin metalleihin ja tällaisella sekoituksella on suuressa määrin toisenlaiset ominaisuudet kuin alkuperäisellä metallilla. Niinpä esim. kun tinaan sekoitetaan elohopeata, niin se menettää sen narisevan äänen, mikä siitä muuten syntyy, kun sitä käsissään taivuttelee. Sitä paitsi se tulee raskaammaksi ja enemmän hopean näköiseksi niin että pintapuolisesti katsottuna se todella näyttää muuttuneen hopeaksi. Miten suuri merkitys elohopealla oli alkemistien toimissa, näkyy erään 5:nnen vuosisadan alussa j Kr. s. eläneen alkemisti Synesiuksen lausunnosta: elohopa mukautuu kaikkiin muotoihin, niin kuin vaha ottaa vastaan kaikki värit; se tekee kaikki valkeaksi, vetää itseensä sielun kaikista aineista. Se muuttaa kaikki värit ja pysyy itse, kun sitä vastoin toiset eivät pysy; ja vaikka se itse näkyväisesti ei olisi olemassa, niin se kuitenkin sisältyy aineisiin.

Kun huomaa, minkälainen merkitys etenkin keskiajalla on sekä astrologialla että alkemialla, niin on hyvin luultavaa, että se arvo, minkä tutkijat antoivat elohopealle, teki sen kansan kesken salaperäisen voimalliseksi aineeksi. Ja vaikka alkemistit itsekin myöhemmin huomasivat, että elohopea ei ollutkaan kaivattu alkuaine, niin ei se sittenkään voinut kansassa menettää merkitystään. Samoinhan kävi sen kaksihaaraisen oksan, jolla vesi- ja metallisuonia etsittiin: kun tiedemiehet ihastuneina kävivät tutkimaan, mikä voima oksaa taivutti alaspäin vesien ja metallien luona, niin usko kansassa kasvoi tuollaisen oksan taikavoimaan. Ja vaikka sitten huomattiinkin, että tuo oksa vasta ihmisen kädessä joissakin kohdin taipui, niin ei kansa enää menettänyt luottamustaan siihen, vaan uskoo vielä tänä päivänä, että sellaisella oksalla voi löytää vesisuonia (kts. Antero Vipunen v. 1909)

Elohopean taikavoima perustuisi siis tämän mukaan alkujaan tieteelliseen tutkimukseen. Se on hyvin luultavaa, sillä onhan tunnettua, että monet muutkin taikaluulot ovat etenkin keskiajalla kokonaan saaneet alkunsa tieteestä. Siitä on paraana esimerkkinä suomamalaisten tarttumusta vastaan lukemat loitsut: ”jos olet maasta, niin mene maahan; jos olet vedestä niin mene veteen; jos olet ilmasta, niin mene ilmaan; jos olet tulesta, niin mene tuleen”, jotka ovat syntyneet ylläesitetystä tietellisestä opista, että kaikki on kokoonpantu ainoastaan maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta. Samalla lailla oli tunnettu viisiloppinen eli viisikanta alkujaan Itämailla tähtitieteellinen kuvio, mutta Euroopassa se vähitellen sai salaperäisen merkityksen ja vihdoin sille Suomessa omistettiin sekä tauteja parantava että erikoisesti painajaista karkottava voima. 

F. A. H

Toinen teksti on poimittu sanomalehdestä. Satakunnan Sanomat vuodelta 1911 kertoo taikauskosta Honkajoella. Näiden kansan taikauskosta kertovien sanomalehtijuttujen tyyli on yleensä aina valistava. Tässä kertomuksessa mainitaan myös elohopean taikuuskäyttö. Jutussa mainittu tietäjä "Tilli" on Nikolai Still niminen mies, jonka elämästä toivon joskus voivani kirjoittaa enemmän.

Taikauskoa Honkajoella

Noin kolme viikkoa sitten laittoi Honkajoella erään talon vaari vaarinkaljaa ja kun on kaljaa, niin on vieraita. Mutta kun vieraat olivat menneet, olivat vaarin rahatkin, 70 markkaa huvenneet vierasten matkassa. Tästä ei vielä pahoin pelästytty, sillä tiedettiinhän Parkanossa olevan poppamiehen, joka voi toimituttaa takaisin mitä tahtoi. Vaari lähtikin poikansa seurassa tietäjältä rahojaan tiedustamaan. Mutta poppamies ei osannut niitä Parkanosta takaisin hankkia, sillä taijan onnistumiseen oli välttämätöntä käväistä sen pitäjän kirkossa, missä rahat olivat kadonneet. Tietäjä tekikin matkan Honkajoelle, kävi kirkon kellotapulissa ja pistin jonkun paperikäärön kelloin soitinhihnan juureen, missä se ensi kerralla kelloja soitettaissa putosi. Kertojamme ei tiedä tulivatko rahat takaisin, sillä sellaisia ei huudella, ne kun kuuluvat ammattisalaisuuksiin.

Mutta taikojalla oli toinenkin tarkoitus, samalla näet parannettiin vaarin pojan käräjäonnea ja vahvisteettiin häntä kateensilmän varalta, niin ettei häntä ja hänen huonettansa mikään vahingoittaa voisi. Kaiverrettiin reikiä veräjän pylväisiin, oven kynnyksiin ja pihtipieliin ja ankarien taikojen ohella valettiin elohopeata reikiin. Tästä sitte pitäisi miehelle onni paisua ennen luulumaton ja tottahan toki kun on sellaisen miehen ”reilaama” kuin Tillin.

Jannu

 

Hirmuisia murhatöitä vuodelta 1875

Karjalatar 2.4.1875

Hirmuinen tapaus sattui Helsingissä viime kuun 23. päivänä ennen kerllo 7 aamua, kertoo Mbl. Eräs nykyjään orvoksi jäänyt perhe asui Vähän Robertin kadun varrella talossa n:o 4. Perheen isä översti Kaarlo Behr oli pari viikkoa takaperin kuollut ja perheen äiti jo vähää ennen. He olivat jättäneet 6 lasta, viisi poikaa ja yhden tyttären. Wanhin poika on vänrikkinä Venäjän sotapalveluksessa ja toinen poika, Hugo Johannes, 22 vuoden vanha oli vähän aikaa käynyt teolliskoulussa. Muut lapset olivat: Tytär Hildur Aurora Ellen, 18 v. vanha, oppilaana rouvasväenkoulussa ja kolme poikaa 16, 14, ja 11 vuoden ikäisiä, joista vanhin oppilaana normaalikoulussa.

Poika Hugo Johannes, joka oli jo ennen ollut hyvin synkkämielinen ja viime aikoina osoittanut hurjapäisyyttä, teki nyt hirmutyön, murhasis sisarensa ja itsensä. Jo yöllä mainittua päivää vasten oli piika huomannut Hugon pyrkivän siihen kammariin, jossa sisarensa makasi nuorempien veliensä kanssa, mutta kuitenkin kääntyneen sillä kertaa takaisin. Aamulla kahvin keitettyään pistäytyi piika ulos kahvimaitoa hankkimaan. Mutta palatessaan näki hän Hildurin viruvan rapulla kuolleena verisenä, kaula leikattuna. Nuoremmat veljet juoksivat ulos makuukamarista verissä kaulahaavoissa. Hugo oli sulkenut itsensä kyökin eduskammariin, jossa oven avattua hän nähtiin kuolleena. Hän oli leikellyt kaulaansa ja ampunut rintaansa. 

Eräs poliisimies oli juuri murhatyötä tehdessä sattunut sivun kulkemaan ja kuultuaan hätähuudon, juoksi hän talon pihalle ja näki juuri silloin Hildurin verisenä kaatuvan rapuille. Kolme haavoitettua veljeä kuuluvat olevan lääkärin hoidettavina ja toivotaan heidän paranevan. Oikeata syytä kurjan murhatyöhön ei tiedetä. Vanhempain kuolema ja köyhyys oli käynyt suureksi huoleksi näille orpolapsille ja vaikuttanut enimmä tuohon synkkämieliseen Hugoon, joka teki tuon hirmuisen murha-työn.

 

Tapio no 25 19.6.1875

Mielipuoli viiden hengen murhaaja. Lukiat eivät suinkaan vielä ole unohtaneet niitä hirveitä veritöitä, joita mielipuoli nuorukainen joku aika sitte Helsingissä sai tehdyksi. Vielä verisemmän hirmutyön on eräs mielipuoli Huittisissa tämän kuun 2. päivänä päässyt tekemään. Tapauksesta kertoo Å.P:lle lähetetty kirje seuraavan:

Kaukana syvässä metsämaassa on yksiWähätryykäri, kuuluva Takkulan rustholliin Sammun kylässä ja oleva noin 3 venäjän virstan matkalla Turun ja Tampereen maantiestä. Tässä torpassa on mielipuoli mies Heikki Antinpoika Kempe yli viiden vuoden saanut elatusta ja korjua, eikä hänelle ole toimitettu paikkaa missään hulluinhuoneessa eikä sopivaa lääkärin hoitoa, vaikka hänellä on rahaa ja varakkaita sukulaisia. Hän oli saanut nimen ”Hullu-Kuningas”, sillä mielipuoli sanoi olevansa kuningas, ja hänen mielensekaisuudtensa oli viime aikoina nähtävästi karttunut. Mielipuolen oman kertomuksen mukaan oli hän kolme vuotta aikonut tehdä tämän ”mestarintyönsä”, niinkun hän itse sen nimittää, mutta vasta sunnuntaina toukokuun 30 p. olisi hän toteuttanut aikomisensa, jos ei esteitä silloin olisi ilmaantunut. Sen sijaan täytti mielipuoli yöllä seuraavana tiistaina, jolloin hänen läheisönsä makasi, veriset tuumansa. 

Millä tavoin hän ehtii tappamaan aina viisi torpan asukkaista, ei Å.P:n kirjeentekijä ilmoita, mutta luettelee seuraavat hänen uhrinsa. Ensimmäinen kuollut, joka löydettiin, oli torppari Kustaa Aprahaminpoika Wähätryykäri, joka kohdattiin kuolleena torpan lähellä olevan riihen porstuassa. Työreki oli kaadettu ruumin yli, jonka päässä oli viisi suurempaa j akoko joukko pienempiä kirveenhaavoja ja surma-aseen vammoja lötyi myös niskasta, seljästä, käsivarsista ja vasemmasta kädestä. Torpan asuintuvassa oli torpparinvaimon Maija Stina Wähätryykärin ruumis huolettomasti heitetty laattialle tuolien taahan ja kantaen neljä haavaa kirveen-lyönnistä päässä ja kaulassa.

Samojen tuolien alle oli myös loisvaimon Leena Aprahamintyttären ruumis asetettu, jonka päässä ja seljässä löytyi neljä haavaa ja jonka koko niska oli poikki lyöty.

Torpan saunassa, olevan pihan toisella puolella, tavattiin naisen Wilhelmina Kustantytär Fredin jo kuollut ruumis, josta verta juoksi yhdestä haavasta päässä, ja kaulassa, niskassa ja käsivarressa; vieläpä oli vasemmasta kädestä sormikin poikki hakattu. 

Mielipuolen murhanhimon viides uhri oli torpanpoika Kaarle Matinpoika Isotryykäri, jonka ruumis tavattiin asuntohuoneen porstuassa. Niska oli poikki hakattu ja syviä haavoja lyöty päähän ja hartioihin.

Kuudenneksi kuolemanuhriksi oli murhaaja katsonut torpan rengin Wilhelmi Henrikin pojan, joka myöskin oli saanut haavan päähänsä oikean silmän ylöpuolella ja toisen pään vasempaan osaan sekä lyömän oikeaan käsivarteen. Vaikka hänen elämänsä on ollut suurimmassa vaarassa toivotaan kumminkin, että hän voi kuolemasta pelastua.

Tämä on kamala kertomus murahsta. Murhaajan ottivat sittemmin vouti O. Jaakonpoika ja torppari Matti Matinpoika Isotryykäri kiinni ja hän on nyt huolellisesti vangittu. Mielipuoli näyttää itse olevan hyvin tyytyväinen työhönsä ja olisi aivan halullinen jatkamaan tätä ihmis-tappoa, jos eivät kahleet häntä siitä estäisi. Muutamia selkeitä ajatuksia hän silloin tällöin ilmaisee. Hyvin surullista on, että asian haarat eivät vielä mönnä että seurakuntain mielipuoleet holhottaisiin varsinaisissa hulluin-huoneissa, jossa ymmärtävän lääkärin hoito voisi pelastaa monen hänen onnettomasta tilastansa. Helsingissä ja Huittisissa vastikään tapahtuneet murhatyöt osoittavat kylliksi missä vaarassa seurakunta on, kun hulluja pidetään kotona.