Pohjolan myyttinen maantiede osa 2 - Koirankuonolaiset

Ryhdyin kirjoittamaan sarjaa Pohjolan myyttisestä maantieteestä jo kovin kauan aikaa sitten. Projekti tyssäsi ensimmäisen, karttoja käsittelevän osan jälkeen, mutta kaivoin sen vihdoin koipussista. Tämän toisen osan oli tarkoitus käsitellä kartoissa ja teksteissä esiteltyä Hyperboreaa, mutta joskus en vain kykene pysyttelemään suunnitellussa. Hyppään suoraan listani kolmanteen kohtaan, eli koirankuonolaisiin.

Koirankuonolaisista on kerrottu monia tarinoita ja usein nämä villit ihmisen kaltaiset olennot on sijoitettu Intiaan, Afrikkaan tai jonnekin kaukaiselle valtamerten saarelle. Pohjolassakin on kuitenkin tarinoitu koirankuonolaisista, ja poiminkin tähän nyt kolme esimerkkiä näistä lähiseutujemme karvakuonoista.

Aithikos Istrialaisen satumainen matka Pohjolaan

Aithikos Istrialainen (n. 600-700 jkr.) on kiistelty henkilö, joka kaikista todennäköisimmin on vain toisen henkilön sepitelmää. Hän on kuitenkin päähenkilönä matkakertomuksessa joka esittelee runsaasti muun muassa pohjoismaita. Aithikos mainitsee kertomuksessaan Munitian maan, joka sijaitsee kaukana pohjoisessa: 

"Siellä asuvain ihmisten päät ovat koiranpään muotoisia — jonka tähden niitä sanotaan koirankuonolaisiksi (cynocefali) — muut jäsenet ihmisellisiä, kädet ja jalat niinkuin muilla ihmisillä, kasvu kookas, kasvot häijyt, heidän kesken nähdään kuulumattomia hirviöitä. Heidän naapurikansansa nimittävät heitä Cananealaisiksi. Ainoastaan naiset eivät näytä samallaista koiran muotoa. Ilkeä kansa, huudahtaa Hieronymus, jota ei mikään kirja tunne, paitsi tämä filosoofi! Etenkin Germanian kansat, jotka käyvät kauppaa, vakuuttavat että usein laivoillaan kulkevat mainitulle saarelle, ja nimittävät sitä kansaa Cananealaisiksi. Mainitut pakanat käyvät paljain säärin; öljyllä tai rasvalla voitelevat hiuksensa, niin että levittävät pahaa hajua. He elävät suurimmassa ruokottomuudessa ja syövät saastaisia eläimiä, hiiriä, myyriä y. m. s. Varsinaisia asumuksia ei ole, vaan huopa-teltoissa elävät syrjäisissä metsissä ja soissa. Karjaa, lintuja ja suuria lammaslaumoja on heillä yllinkyllin. Jumalaa eivät tunne, vaan haltioita ja noitia pitävät arvossa. Kuningasta heillä ei ole. Tinaa käyttävät enemmän kuin hopeaa ja sanovat sitä hopeaa pehmoisemmaksi ja kirkkaammaksi. Sillä noilla seuduilla sitä ei saataisi, joll'ei tuotaisi sinne muualta. Kultaa löydetään heidän maansa rannoilta, hedelmiä ei kasva, eikä vihanneksia. Maitoa on paljon, mettä vähän."

Koirankuonolaiset Adam Bremeniläisellä

Adam Bremeniläisen (n.1045-1085) pohjoismaiden kartassa on mainittu monia kummallisia paikkoja. Sueonia ja Norvegia ovat selvästi Norja ja Ruotsi, mutta niiden itäpuolella törmäämmekin puhtaasti myyttisiin, jo Hippokrateella esiintyneisiin Rhipei-vuoriin joilta pohjoistuuli Boreas saa alkunsa. Rhipei-vuorten lomaan on sijoitettu Cynocephali eli Koirankuonolaiset sekä mystinen Terra Feminarum. Terra Feminarum tarkoittaa ilmeisesti Kainuuta, jonka vanha nimi Kvenland on sekoitettu skandinaaviseen naista tarkoittavaan kvaen-sanaan. Tästä syntyi moniin karttoihin nimi Naisten Maa, sekä villit tarinat pohjolan amatsoneista. Amatsonien pohjoisista asuinsijoista kirjoitan joskus toiste, nyt käsittelen heitä ainoastaan sen verran kuin he liittyvät koirankuonlaisten heimoon. Tässä on hyvä lainata Adam Bremeniläistä itseään:

”Jotkut väittävät että he (amatsonit) tulevat raskaaksi juomalla vettä. Toiset taas sanovat että he tulevat raskaaksi yhtymällä merillä kulkeviin kauppiaisiin, tai omiin vankeihinsa, tai hirviöihin, jotka eivät ole harvinaisia niillä seuduin; ja tämä tuntuu meistä todennäköisimmältä. Jos heidän jälkeläisensä on miespuolinen, se on Koirankuonolainen, mutta jos se on naispuolinen, se on hyvin kaunis tyttö. Nämä naiset elävät yhdessä ja halveksivat miesten seuraa, joita he moni tavoin vieroksuvat kohdatessaan. Koirankuonolaiset ovat sellaisia joiden pää sijaitsee heidän rinnassaan: Venäjällä heitä näkee usein vankiloissa ja heidän puheensa on sekoitus puhetta ja haukkumista.”

Saamelaisten pädnaknjunne

Lars Levi Laestadius kunnostautui kirjoittamalla muistiin saamelaisten kansanperinnettä. Hänen kirjastaan Lappalaisten mytologian katkelmia löysin mielenkiintoisia tarinoita koirankuonolaisista. Koirankuonolaiset kuvataan usein julmina petoina jotka ovat erityisen mieltyneitä ihmislihaan.

"Yksi lappalaisten tarinoitten vanhimmista aiheista on olento, jota kutsutaan nimellä pädnaknjunne, ’koirankuonolainen’. Lappalaiset kuvittelevat olleen ihmisiä, joilla oli koiran kuono eli kansa, jonka jäsenillä nenä oli muodostunut kuonon tapaiseksi, ja heidän sillä vainunneen ihmisiä. He nimittäin söivät näitä ja siksi oli jokseenkin vaarallista kohdata pädnaknjunne. Mutta kertomukset tästä koirankaltaisesta ihmisolennosta ovat melko hämäriä ja viittaavat kaukaiseen muinaisuuteen, jolloin lappalaiset luultavasti asuivat todellisten ihmissyöjien naapureina, mahdollisesti pohjoisimmassa Aasiassa."

Koirapäinen pyhimys

Yksi merkillisimmistä yhteyksistä suomalaisten ja koirankuonolaisten välillä löytyy pyhän Kristoforoksen legendasta.

Kristoforos, kristuksen kantaja esitetään ikonitaiteessa usein koirapäisenä. Tämä johtunee termin 'kanaanilainen' eli cananei sekaantumiseta latinan koiraa tarkoittavan canine-sanan kanssa. Kanaanilaisiksi kutsuttiin useimpia pakanaheimoja. Pyhä Kristoforos olisi alunperin ollut pakanasoturi joka kääntyi kristinuskoon. Häntä kuvataan jättiläismäiseksi mieheksi jolla oli hirviömäiset kasvonpiirteet.

Mielenkiintoisen mutkan pohjolaan tämä tarina tekee siinä vaiheessa kun ymmärretään että sana 'cananei' saattaa tarkoittaa myös kainuulaisia. Löysin aikaisemminkin netin syövereistä sivuston joka liitti Kristoforoksen legendan pohjolan koiranpäihin, mutta en enää kuollaksenikaan löytänyt sitä. Onneksi törmäsin sanomalehtiarkistossa Uuden Auran julkaisemaan Kyösti Wilkunan tarinan Kristuksen kantaja. Legenda ensimäisestä kristitystä suomalaisesta.

"Kainulaisia kutsuivat muukalaiset ajanlaskumme alussa nimellä Caninaei tai Cananei. Koska latinaksi koira on canis, sai tästä alkunsa tarina koirankuonolaisten eli kreikkalaisella nimellä kynokefalein kansasta. Aithikos Istrialainen y. m. aikaisimman keskiajan kirjailijat nimittävätkin suomenmaan asukkaita kynokefaleiksi tai cananealaisiksi.

Varhaisimmat legendat Pyhästä Kristoforoksesta mainitsevat hänen olleen kotoisin kaukaisesta saaresta pohjolassa, kynokefalein eli caninaein kansasta. Että tämän kuuluisan marttyrin ja pyhimyksen syntymäseuduksi on myöhemmin tehty kanaanin maa eli Palestiina, on selvästikin nimien sekoittamisesta johtunut harhakäsitys."

Wilkunan tarinassa Kristoforos syntyy Pohjolassa ja saa nimekseen Mies. Hänestä kasvaa jättiläismäinen ja uljas soturi, joka vannoo palvelevansa vain maailman mahtavinta kuningasta. Konstantinopolin hallitsijan palveluksesta hän siirtyy palvelemaan paholaista, ja lopulta Kristusta joka on kaikkein mahtavin hallitsija.

Tässä muutama pintaraapaisu koirankuonolaisten ihmeelliseen maailmaan. Mutta jos joskus innostun ja jatkan Myyttisen maantieteen sarjaa kolmanteen osaan, luvassa on varmasti vielä kummallisempia juttuja.

Lähteet:
Aistikhos Istrialaisen matkakertomus Suomesta ja Pohjoismaista
Lars Levi Laestadius: Lappalaisten mytologian katkelmia
Fridtjof Nansen: In Northern Mists 
Uusi Aura 11.7.1914

Pajarin murhajuttu 1900

Itä-Karjala 19.10.1900

Lappeella.

Sunnuntaina tämän kuun 14 päivää vasten yöllä on Lappeen pitäjän Tirilän kylässä olevassa J. Pekkasen taloon kuuluvassa Pajarin torpassa tehty harvinaisen kamala ja suuri verityö, jonka uhreiksi on joutunut kokonaista kolme ihmishenkeä. ”Wiipurin” kirjeenvaihtaja kertoo sunnuntaina päivällä mainittuun torppaan tekemästään matkasta seuraavaa:

Miltei uskomattomalta kuului sunnuntaina puolenpäivän aikaan Lappeenrannan kaupungissa levinnyt huhu, että aivan kaupungin lähellä, ainoastaan noin kolmen kilometrin päässä olevassa Pajarin torpassa edellisenä yönä oli tehty kolmoismurha. Tämä tuntui sitäkin uskomattomammalta, kun mainittu torppa ei ole erittäin kaukana muista ihmisasunnoista, sillä muutaman askelen päässä siitä on toinen pienoinen torppa ja Kankaan tehtaittein työväenasumusten alue on verrattain likellä samoin kuin Tirilän kyläkunnan taloihinkaan ei ole kuin jonkun verran matkaa. 

Mutta paikalle matkustettua osoittautui huhu liiankin todeksi. Hirveä oli näky, joka kohtasi tulijaa torpan ainoaan asuinhuoneeseen astuessa. Oven suussa vasemmalla seinällä olevan vuoteen vieressä makasi verilätäkössä suullaan, pää ruhjottuna, vanhemmanpuoleisen miehen ruumis, ja oikealla seinällä olevan aviovuoteen jaloissa torpan isäntä emäntineen, kummankin pääkallot kauheasti rikkilyötyinä ja verilammikoita heidän vierellään laattialla. Mitään merkkejä erityisemmästä taistelusta ei saattanut havaita, sillä kaikki olivat nähtävästi saaneet kuoliniskunsa ollessaan yösijoillansa tahi heti niistä ylöspyrkiessään. Oven vastakkaisella seinällä olevassa vuoteessa oli murhaaja otaksuttavasti maannut, sillä vuode oli tilapäisen näköinen ja verrattuna toisiin selvästi osoitti, että sen käyttäjä kuka kulkija sitte lieneekin, jolle pahaa avistamattomat ihmiset olivat yöksi katosta suoneet, oli saanut sen ainoastaan satunnaiseksi yötilakseen. Murha-ase, tavallinen varsipuntari, oli laattialla, ja että sitä oli voimalla heilutettu, todisti sen käyristynyt rautainen varsi. Mitään muuta murha-asetta ei tavattu; kaikki torpan kirveet ynnä muut teräkalut olivat koskemattomina tavallisilla paikoillaan etehisessä. Puntarilla oli koko verityö kaikesta päättäen suoritettu ja luultavaa on, että murhaaja oli sillä ensin antanut kullekin nukkujalle tainnosiskut ja lopulliset kuoloniskut heidän vierittyä vuoteiltaan. Kaikki murhatut olivat puettuna puhtaisiin, valkoisiin alusvaatteisiin, joissa veritahrat näyttivät sitä kamalammilta.

Murhattu torppari Heikki Heikinpoika Pajari oli noin 52 vuotias mies, syntynyt Iissä ja asunut näillä seuduilla noin viisi vuotta viimeksi pitäen kaikenmoista ruokakauppa, oletikin torikauppaa viereisellä Kankaan tehtaalla, josta hän nytkin edellisenä lauvantai-iltana oli kotiinsa palannut. Hänen vainomnsa Maria oli liki 60 vuotias. Molemmat olivat tunnetut ahkeriksi, raittiiksi ja säästäväisiksi sekä uskovaisiksi ihmisiksi ja koko heidän pienoinen asumuksensa todisti myös puhtauden ja järjestyksen harrastusta. Hyvin toimeentulevia olivat myös olleet ja arvatenkin oli juuri heidän rahojensa ryöstämisen halu johtanut murhaajan hirveään tekoonsa. Torikaupalta lauvantai-iltana palatessaan oli Heikki Pajarilla otaksuttavasti ollut noin 300 markkaa rahaa mukanaan, joita nyt pidetyssä tutkimuksessa ei löydetty.

Kolmas murhattu on hänen taskustaan tavatun papinkirjan mukaan entinen talollinen Wilppu Juhonpoika Jauhonen Kangasniemen pitäjästä 56 vuoden ikäinen mies. Hän on oleskellut näillä seuduilla talonostohommissa ja kolmisen viikko jo asustanut mainitussa torpassa. Hänen vuoteeltaan löydettiin tyynyn alla olevain liivien taskusta puhdasta rahaa yli 2,575 markkaa, mistä päättäen murhaaja ei ollut hänen rahoistaan tiennyt, vaan tappanut hänen muutoin vaan niitten mukana, joita oli tullut ryöstämään. Janhonen oli samoin kuin isäntäväkensäkin kaiken aikaa huomattu olevan täysin raitis ja kunnollinen mies.

Mihin aikaan yöstä verityö on tehty, ei voi varmuudella sanoa. Lampuissa ei ainakaan ole yöllä tulta pidetty, sillä ne olivat öljyä jotenkin täynnä. Mainittuna yönä oli kuutamo ja voi otaksua, että murhaaja sen valossa saattoi iskunsa puntarilla niin tarkalleen tähdätä, sillä tuvassa on kolme akkunaa ja kukin vuode akkunan alla.

Lisäksi siihen, mitä tästä kamalasta murhasta edellä on kerrottu, on mainittava, että vähintäkään epäilystä ei ole enää olemassa siitä, että verityö todellakin on jonkun sellaisen henkilön tekemä, joka itsekin on ollut yötä ennenmainitussa Pajarin torpassa yöllä vasten viime sunnuntaita, kuten ”Wiipurin” kirjeenvaihtaja on otaksunut. Poliisitutkinnoissa, joita piirin nimismies L. J Hallonblad yhäti jatkaa, on nimittäin saatu selville, että Pajarin torpan isäntäväen seurassa murhayön edellisenä iltana oli Kankaan tehtaan kauppatorilla nähty tuntematon mies ja olipa kuultu tämän pyytävän yökortteeria Pajarilta, joka pyyntöön oli suostunut. Vieläpä olivat jotkut nähneet tämän saman tuntemattoman miehen yhdessä murhattujen kanssa kantavan torilta torpan isäntäväen tavaroita heidän kotiinsa kello 8:n tienoissa mainittuna iltana. Asianmukaisiin, laajoihin tiedusteluihin murhaajan jäljille pääsemiseksi on ryhdytty ja jonkun verran vainua verityön tekijästä luullaankin jo saadun, joskaan toisaalta ei ole minkäänmoista varmuutta vielä olemassa.

Murhattujen ruumiitten lääkintälailliset tutkimukset aloitti piirilääkäri K. A. Hällström tämän kuun 16. päivänä. Ruumiit on huomattu useista muistakin kohdista ruhjotuiksi, ei ainoastaan pääkallot. Suuria mustelmia on pitkin ruumiita, käsivarsia on katkottu j. n. e., mistä voi saada aihetta myös sellaiseen otaksumiseen, että murhatut ovat ehtineet jonkun verran heräilläkin ja koettaneet ehkä puolustautuakin. Toisaalta tämä ei kuitenkaan kumoa ennen lausuttua otaksumista, että murhaajan ensi iskut ovat olleet siksi lujat, että murhatut ovat niistä jo tainnoksiin menneet ja kuolontuskissaan vierähtäneet vuoteittensa viereen. Siinä vasta on murhaaja varsin luultavasti antanut uhreillensa nuo muut lisäiskut, joiden jälkiä heidän ruumiissaan nyt on huomattu. Asennot, joissa murhatut tavattiin, edelleen tukevat tätä käsitystä.

****

Murhaa selviteltiin pitkään ja siitä tuli hyvin sotkuinen vyyhti. Heikki ja Anna Pajari olivat lestadiolaisia, ja murha aiheutti uskovaisten piirissä syyttösten ja epäilyjen vyöryn. Näistä tapahtumista voi lukea enemmän Makkerin blogista. Lopulta vangittiin Juhana Ringvall sekä Jafet Gråsten.

Joulukuussa vuonna 1903 sanomalehti Wiipurissa kirjoitetaan näin:

Pajarin murhajuttu. Lappeen pitäjän käräjäkunnan kihlakunnan oikeus 20 p:nä elokuuta julisti päätöksen, katsoen ettei laillista näytöstä ollut esitetty siitä, että Juhana Ringwall-vainaja, Jafet Gråsten ja Aatami Hedman olisivat tavalla tai toisella olleet syypäät Heikki Pajarin, tämän vaimon Maria Sofia Pajarin ja talollisen Wilppu Juhananpoika Janhusen murhiin, ja niin muodoin vapautti syytetyt kaikesta edesvastauksesta. Samalla jätti oikeus heille vallan eri oikeuden käynillä ajaa kannettaan nimismies Hallonbladia vastaan Jafet Gråstenin ja Juhana Ringwallin vangitsemisen johdosta.

****

Minä en vielä lehtiä selaillessani löytänyt miten tämä kyseinen murhatapaus lopulta ratkaistiin, ja saatiinko tekijä/t kiinni. Jatkan lehtien lueskelua, mutta jos joku tietää tapahtumista enemmän, minulle saa toki kertoa.

Mannilan räyhähenki

Kotiseutu 15.3.1914 

”Piruja” talossa

Mannilan talossa, Laihian kirkonkylässä, asusti ennen vanhaan tuossa 1700 luvun lopussa tai 1800 luvun alussa ”piruja”. Niitä ei kyllä varsinaisesti nähty, mutta sitä enempi kuultiin. Ne pitivät pahaa elämää, kolusivat ja rähisivät; usein yölläkin melullaan ihmisten yörauhaa häiritsivät. Toisinaan kuului perheen tuvan vinnistä sellaista ryskettä kuin joku siellä kävelisi ympäri hyvin raskain askelin. Kun mentiin katsomaan, ei mitään nähty ja ryskekin lakkasi. Toisinaan iltasilla heitettiin ”takan” orsille kuivamaan asetetut kengät sangen vinhaa vauhtia pöydän päähän. Väliin ”piru” autteli talonväkeä työntoimissakin. Niin esim. saattoi tapahtua, että kun piikain piti ruveta puhdistamaan navettaa, siellä oleva lanta alkoi itsestään kulkea ulos ovesta ja tunkiolle, ikään kuin joku sitä nopeasti lapiolla tai talikolla heittelisi. Mutta heittelijää ei näkynyt. Väliin taasen oli ”piru” pahalla tuulella ja, sen sijaan että olisi auttanut piikoja navetan puhdistuksessa, heittelikin aina takaisin lannan navettaan sitä mukaa kun piiat sitä uloskantoivat.

”Pirun” pääkortterin näyttää olleen muurin takana, tulisijan ja seinän välisessä raossa (siellä päin on sillä raolla nimenä ”nitsi”). Jos sinne pisti korennon ja huusi: ”Veretähän ny kissinhäntää!” niin tartuttiin korentoon niin lujasti kiinni, ettei viisi väkevää miestä jaksanut sitä pois kiskoa.

Kaikilla tavoin koetettiin ”pirua” saada pois talosta, mutta ei onnistuttu. Kerran jätettiin sydäntalvella kovien pakkasten aikaan tupa kylmilleenkin useaksi viikoksi toivossa että ”pirut” paleltuisivat tai lähtisivät kylmää pakoon, mutta sekään ei auttanut. Niitä myöskin loihduilla koetettiin manata, mutta sekin oli turhaa. 

Vihdoin tuli pitäjääseen nuori, hyvin jumalinen pappi. Hän kun kuuli noista, päätti koettaa voimaansa heihin. Hän sen vuoksi tuli eräänä päivänä mainittuun taloon ”pirujen” narraamisen tarkoituksessa. Mutta hänen astuttuaan tupaan, kuului ääni sanovan: ”emmä vain tuollaasta pappia pelkää enkä karkuun lähre, ei soo eles isämeirää lukenu huomeeltaan ylhä noustehnansa.” Pappi tämän kuultuansa jätti ajohommat tällä kertaa sikseen ja seuraavana aamuna ylösnoustuaan luki Herran rukouksen sekä muutenkin hartailla rukouksilla itseänsä vahvisti ja varusti. Sen tehtyään meni hän taasen kummittelijataloon, ottaen vielä varmuuden vuoksi raamatun mukaansa. Päästyänsä väentuvan keskilattialle, alkoi hän ”jumalan nimessä puhua ankaria manaussanoja pirulle”. Alussa ei kuulunut mitään, mutta kun pappi oli puolen tunnin verran pitkittänyt ankaraa puhettaan, alkoi muurin takaa kuulua kovaa räiskettä niin kuin olisi isoja kiviä kolhinut toisia vastaan. Sitä kesti jonkun aikaa. Sitte tuli hiljaisuus. Ja sen erän perästä ei Mannilassa ole piruja kuultu eikä nähty. 

M. Latva

Minua huvitti tässä tarinassa se että "piruja" yritettiin karkottaa talosta jättämällä se kylmilleen. Tällaisesta konstista en ole muistaakseni aikaisemmin lukenutkaan.