maanantai 8. elokuuta 2016

Kansainvälinen kissojen päivä ja kissamainen lukuhaaste!

Tänään (8.8.2016) on kansainvälinen kissojen päivä! Sen kunniaksi masinoin Kirjavat kissat -lukuhaasteen, joka on tarkoitettu kaikille eläinten, mutta erityisesti kissojen ystäville.

Edesmennyt kissani Petteri toimii haasteen suojelusenkelinä.

Haasteeseen osallistujat lukevat kissakirjallisuutta, romaanien lisäksi voi lukea tietokirjoja, runoja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Riittää, että kirjassa esiintyy kissa jossakin tärkeässä roolissa. Kissa on kirjan hahmona/henkilönä monimuotoinen ja ilmeikäs. Sarjakuvissa kissa on ollut kestosuosikki jo Krazy Katin päivistä alkaen. Kissa on insipiroinut lukemattomia runoja ja tarinoita, se on sankari tai roisto, hellyttävä karvakerä tai rempseä katukolli.

Lemmikkinä kissa on kuitenkin edelleen aliarvostettu ja vuosittain Suomessa hylätään 10 000 - 20 00 kissaa. Kuulun siihen ihmisryhmään joka valvoo öisin murehtien kodittomien ja hylättyjen kissojen valtavaa määrää. Tänä vuonna kissojen tilanne on ollut erityisen huono, ja apua tarvitaan kipeästi ympäri maata.

Haasteen tärkein osa seuraa! Haastan jokaisen kissakirjallisuuden lukijan tukemaan kodittomien kissojen hyväksi tehtävää työtä jollakin seuraavista alla olevista tavoista.

1. Lajoita jokaista lukemaasi kirjaa kohti yksi euro valitsemallesi eläinsuojeluyhdisykselle tai kissatalolle. Pienikin summa on tärkeä!

tai

2. Osta yhdistysten kannatustuotteita, mm. seinäkalentereita, joulukortteja, t-paitoja tai kauppakasseja.

tai

3. Lahjoita paikalliseen kissataloon kissanhiekkaa, kissanruokaa, vanha raapimispuu tai muuta tarpeellista tavaraa.

Hyviä lahjoituskohteita ovat muun muassa:

Kissojen suojelu - KISU ry.
Kissojen katastrofiyhdistys KKY ry
Kainuun Kissanystävät ry 
Pelastetaan Koirat ry
Rekku Rescue ry

Kissatalot:

Vaasan kissatalo
Loviisan kissatalo


Eläinsuojeluyhdistykset:

Eläinsuojeluyhdistys Dewi
Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys

Tässä linkit vain muutamiin hyviin kohteisiin. Facebookiin olen koonnut listan eläinsuojeluyhdistyksistä ja löytöeläinkodeista. Listalta voi etsiä omalta alueeltaan järjestöä jota haluaa tukea. Ja lahjoittaa toki voi vaikka ei ehtisi lukea sivuakaan.

Tämä lukuhaaste kestäköön puoli vuotta, eli 8.2.2017 saakka! Kissakirjojen lukemiseen voi osallistua myös muualla kuin kirjablogeissa. Kissamaisia lukuvinkkejä voi jakaa vaikka facebookissa tai twitterissä käyttämällä tunnistetta #kirjavatkissat.

Jos haluat osallistua arvontaan, linkitä haastesivulle koontipostaus kirjoistasi 8.2.2017 mennessä. Muista myös mainita miten olet tukenut tai aiot tukea eläinsuojelutyötä ja löytökissoja. Arvonnassa voit voittaa lisää kissakirjallisuutta, sillä aion varata palkinnoksi yhden kappaleen Osuuskumma-kustantamon uunituoretta Varjoisilta kujilta -antologiaa. Palkinnon voin tosin lähetää voittajalle vasta parin viikon päästä kun kirja on kourassani.
 

35 kommenttia:

  1. Olen tänään tehnet anslyysivastauksen Viiru ja Pesonen kirjasta. (Pannkakstårtan) Eli osallistun haasteeseen ainakin tällä vähän varaslähtönä luetella kirjalla. Ehkä vielä muillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru ja Pesonen sopii tähän haasteeseen mainiosti. Muistaakseni Viirun syntymäpäivä suomeksi tuo mainitsemasi kirja. Se on aivan ihana! :)

      Poista
  2. Hep hep hep!
    Tällaista haastetta olen oikeastaan odottanutkin! Ehdottomasti mukana :):):)

    VastaaPoista
  3. Tässäpä oiva haaste! Lähden ihanan ja parhaillaankin sylissäni kehräävän Alli-kissani (Tallinnan entinen koditon, 10 vuotta jo meillä yhteistä matkaa takana, tullut Pelastetaan koirat ry:n kautta) kanssa mukaan haasteeseen. Ensimmäisenä haastekirjana aion lukea Kissani Jugoslavia -romaanin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio valinta kissakirjaksi, itselläni tuo on vielä lukematta :) Pelastetaan koirat on myös mainio lahjoituskohde, sillä heidän kauttaan kodin löytää moni kissakin.

      Poista
  4. Mukaan minäkin! Kiva haaste :)

    VastaaPoista
  5. Vaikka olenkin mukana jo entuudestaan useammassakin haasteessa niin olen mukana! :) Ei voi jättää väliin, kun on itse kahden kissan äiti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli vuotta on sen verran lyhyt aika, että ei kannata stressata. Yhdenkin kirjan lukeminen riittää, ja sarjakuvilla sekä lastenkirjoilla saa kartutettua nopsasti kissakirjapinoa :)

      Poista
  6. Mukana ihanassa haasteessa! :)

    VastaaPoista
  7. Mainio haaste, ihan pakko lähteä mukaan. Sitä mieltä on kotona asusteleva kirjava kissakin. Lähiviikkoina on tulossa lukuun Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Matroskin! Siinä on ihana kirjallinen kissa! :)

      Poista
  8. Hyvä haaste. Hyvä että on tahoja, jonne voi lahjoittaa. Kesäkissasysteemi on todella syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Kodittomia on aivan liikaa. Mutta onneksi on myös ihmisiä jotka jaksavat tehdä töitä kissojen hyväksi :)

      Poista
    2. En pidä kirjablogia, mutta pitää katsoa, joku kirja ja lukea. Lahjoitan toisinaan rahaa eläinsuojeluyhdistykselle esim. pullokuittisysteemillä kerätään rahaa ...

      Poista
  9. Oi ei, todella tärkeä haaste. Kotoa löytyy kolme karvakamua, kaikki kissatalolta :)

    Olen juuri tässä parin kuukauden sisällä lukenut monta kissa-aiheista kirjaa, joten voisin oikeastaan lahjoittaa niistäkin sitten. Keväästä eteenpäin luettu mm. Katukatti Bob, Kissa sisälläni, Viiru ja Pesonen, viisi Pekka Töpöhäntää, Kas kissa-sarjakuva ja pari tietokirjaa. Taitaa huomata kirjavalinnoistakin kissarakkauden. Näin haasteen aikana luen ainakin tuon Katukatti Bobin jatko-osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että olet antanut kodin kissoille! Laitankin nuo vinkkaamasi kirjat omalle lukulistalleni. Viiruja ja Pesosia on tullut itsekin luettua, Katukatti Bob ja muut mainitsemasi kissakirjat ovat vielä lukematta. :)

      Poista
  10. Haasteessa mukana. Olen juuri ostanut Kissojen katastrofiyhdistykseltä kaksi kalenteria vuodeksi 2017 sekä lahjoittanut paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle kissatavaroita, koska ne tulivat tarpeettomiksi.
    Kissakirjoista olen juuri lopettamassa Cleveland Amoryn The Best Cat Ever ja aloittamassa Vicki Myronin kirjaa Dewey - The Small Town Library Cat Who Touched the World (on varmaan suomennettukin). Seuraavana listalla on Doris Lessingin Kissoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Doris Lessingin kirjan olen lisännyt omalle lukulistalleni. Dewey-kirja on suomennettu nimellä Kirjastokissa, se löytyykin omasta hyllystäni :)

      Poista
  11. Niin monta kissa-aiheista kirjaa luettu, joten SEY:lle tehty 10 euron lahjoitus eläinlakikampanjaan. Ja tietenkin taas ostan Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen uuden kalenterin kunhan se ilmestyy. Mukana siis ollaan kolmen kissan ja palvelijan voimin. T:Tiina, Hessu, Hupu ja Vertti

    VastaaPoista
  12. Ihan mahtava haaste! Osallistun :)

    VastaaPoista
  13. Lähden mukaan haasteeseen. Lahjoitukseni menee Joensuun eläinsuojeluyhdistykselle. Kissakirjoja ei olekaan tullut luettua pitkään aikaan, viimeinen taisi olla Kissani Jugoslavia.

    VastaaPoista
  14. Mukana! Kissakirjoja tulee harvemmin luettua vaikka maailman ihanin karvapallo kotona onkin. Jospa tämä motivoisi siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja haastekoonti löytyy täältä: http://kirjahilla.blogspot.fi/2017/02/haastekoonti-kirjavat-kissat-lukuhaaste.html

      Poista
  15. Kahden löytökissan adoptioäitinä lähden mieluusti mukaan. Lahjoitukseni menee Oulun ESY:lle.

    VastaaPoista
  16. Heippa! Tossa onkin Terry Pratchetin "Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät" odottanut lukemista, sekä heti tulee mieleen yksi toinenkin kirja, jonka just luin; James Bowen "Bobin maailma". Se kertoo tositarinan Lontoolaisesta katusoittajasta, joka alkaa huolehtimaan häntä seuranneesta kissasta, lopulta se kissa auttaa sen kundin pääsemään raiteilleen ja lopettamaan huumeet jne. Ja se on sen jätkän omaelämänkerta, se oli hyvä ja lämminhenkinen tarina. Suosittelen! Btw, se sopii hyvin myös mun BFF-lukuhasteeseen ;) -peace & love, and respect to you all!

    VastaaPoista
  17. Heipä hei!

    Tässä linkki koontipostaukseeni: http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2017/02/haastekoonti-kirjavat-kissat.html

    Kiitos hienosta haasteesta :)

    VastaaPoista
  18. Hei, tässä linkki koontipostaukseeni, joka pärähtää huomenna blogiini klo 6.00: http://adelheid79.blogspot.com/2017/02/kirjavat-kissat-lukuhaasteen-koonti.html Kiitos kivasta ´haasteesta!

    VastaaPoista
  19. Ohessa on koontipostaukseni: http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/2017/02/kirjavat-kissat-lukuhaasteen-koonti.html
    Kiitos mukavasta haasteesta! :)

    VastaaPoista
  20. Tässä viimeinen haasteeseen lukemani kirja sekä haastekoonti:
    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2017/02/kissan-kanssa-ja-kirjavat-kissat.html

    VastaaPoista
  21. Unohdin aiemmin laittaa linkin koosteesta. Löytyy tästä:
    http://karvakasakirjat.blogspot.fi/2017/02/helmikuun-hiljaisuus-ja-kirjavat-kissat.html /Tiia

    VastaaPoista
  22. Nyt olisi tarjolla uusi kissakirja, Kissamaisia runoja. Ilmestynyt helmikuussa 2019.

    VastaaPoista